Harjoituskausi käyntiin tappiolla – ulkopelistä löytyi haluttuja asioita

Keijo Saarenmaa toi avausjaksolla keltamustien kummatkin juoksut.

Keltamustat aloittivat harjoituskautensa tappiolla Alajärven Ankkureita vastaan jaksoin 2-0 (3-2, 2-1). Tappiosta huolimatta tulevaa kesää ajatellen ollaan aikataulussa.

Hallikauden avauksessa Alajärven pallohallissa ei juuri juoksuilla juhlittu: ensimmäinen jakso meni alajärveläisille lukemin 3-2 (0-0, 0-1, 1-1, 2-0) ja toinen jakso lukemin 2-1 (2-0, 0-0, 0-0, 0-1).

Ottelun ensimmäinen juoksu näki päivänvalonsa toisen vuoroparin aloittavalla, kun Tuomas Rajahalme löi Keijo Saarenmaan kotiin. Seuraavan vuoroparin aloittavalla Kilpa-Veljet pakeni 2-0-johtoon, kun Ossi Maunulan läpilyönnillä Saarenmaa hölkötteli kotiin päivän toisen juoksunsa. Alajärvi onnistui kuitenkin kääntämään avausjakson edukseen: kolmannessa vuoroparissa Ankkurit tuli tasoihin ja neljännen tasoittavalla alajärveläiset onnistuivat lyömään ratkaisevat kaksi juoksua.

Toisen jakson Alajärvi aloitti siitä mihin ensimmäisen jakson lopulla jäi, ja heti ensimmäisen vuoroparin jälkeen tilanne oli 2-0 Ankkureille. Avausvuoroparin jälkeen pinnat olivat tiukassa ja vasta neljännen tasoittavalla Maunula löi kotiin kärkenä toisen jakson pelanneen Miika Paasimäen. Toista juoksua ei kuitenkaan tullut ja Ankkurit korjasi 2-1-jaksovoiton.

Ottelun jälkeen pelattiin vielä kotiutuslyöntikilpailu, joka päättyi tasan 1-1. Kilpa-Veljistä ainoana onnistui toisellakin jaksolla keltamustien ainokaisen järjestellyt parivaljakko Maunula-Paasimäki.

Kilpa-Veljet pelasi Ankkurit-ottelussa ensimmäistä kertaa isolla kentällä tällä kaudella.

– Odotukset eivät olleet ihan älyttömät. Lähdimme ensimmäistä kertaa isoon halliin, ja muutos Ylistaron Kirmauksesta tuollaiseen on aika iso. Kaikesta näkyi se, että Alajärvi on ollut paljon tuolla hallissa, pelinjohtaja Jukka Polvi-Lohikoski sanoo.

Ossi Maunula löi kolme Kilpa-Veljien neljästä kotiutuksesta.

Viime kaudella Kilpa-Veljien ulkokentästä löytyi liiaksi aukkoja, joita on ryhdytty tällä harjoituskaudella punomaan umpeen. Alajärvi-ottelussa räpylä kesti, eikä ulkopelistä tarvinnut olla juuri missään kohtaa suuremmin huolissaan.

– Pistimme miehiä uusille paikoille ja kokeilimme, miten homma toimii. Uusia pelaajia, jotka ovat liittyneet joukkueeseen, laitettiin vahdin ja polttajan paikoille. Tässä on ollut joitain vuosia välissä, kun olen nähnyt heidän pelaavan. Ottelussa sai hyvän kuvan siitä, että pojat ovat hyvin Suomensarja-tasossa mukana, Polvi-Lohikoski kiittelee.

Kuten tuloksesta voi päätellä, sisäpeli ei kuitenkaan rullannut halutulla tavalla. Sisäpeli on ehkä kärsinyt hieman parantuneen räpylän kustannuksella, mutta ennen toukokuun alkua lyöntejäkin otetaan enemmän työnalle.

– Sisäpeli meillä ontui raakasti ja siinä on paljon työnsarkaa. Vaikka saimme tilanteen jotenkin rämmittyä kasaan melkein joka vuoro, jäivät kotiutukset täysin piippuun. Oli kautta linjan sellaista, ettei tullut kahta peräkkäistä onnistunutta suoritusta. Pieniä hyviä valonpilkahduksia siellä täällä. Kyllä tätä saadaan kehitettyä, mutta sen kanssa on vielä töitä, pelinjohtaja summaa.

Seuraava harjoitusottelu pelataan 24.3 samassa paikassa, Alajärven pallohallissa. Tuolloin vastaan tulee samassa lohkossa Suomensarjaa pelaava Veteli Pesis.