Vastaa YK-V:n kyselyyn ja voita kausikortti tai ilmainen sisäänpääsy!
Te katsojat ja seuraajat olette meille tärkeitä. Haluamme kuulla, mitä ajatuksia sinulla on YK-V:n pesäpallotoiminnasta.
Te katsojat ja seuraajat olette meille tärkeitä. Haluamme kuulla, mitä ajatuksia sinulla on YK-V:n pesäpallotoiminnasta.
Kilpa-Veljien kokoonpano vahvistuu jälleen kovalla nimellä, kun viime kaudella Vaasan Mailaa edustanut konkaripelaaja Keijo Saarenmaa liittyy keltamustien vahvuuteen.
Tulevana kesänä Ylistaron Kilpa-Veljet pelaa jälleen miesten Suomensarjaa! Otteluohjelmassa on kahdeksan kotiottelua ja kausi pyörähtää käyntiin toukokuussa.
Kitinojan kylästä maailmalle ponnistanut Joensuun Mailan tuore SM-kultamitalisti ja lyöjäjokeri Juha Niemi kävi esittelemässä Superpesiksen mestaruuspokaalia poikaa keltamustien pelinjohtajan Jukka Polvi-Lohikosken kanssa perjantaina Ylistaron pitäjän ala-asteilla. Niemi vastaili koululaisten kysymyksiin ja jakoi muutaman sata nimmaria rundin aikana.
Kilpa-Veljet aloitti talvikauden treeninsä marraskuun toisena viikonloppuna. Avauspalaverissa käytiin läpi kauden teemat, jonka päälle pelattiin legendaarinen salibandyottelu konkareiden ja nuorempien välillä.
Miesten suomensarjassa kausi on edennyt yli puolivälin, joten nyt on aika vetää hieman yhteen mennyttä ja tulevaa. Joukkue koki täksi kaudeksi isoja muutoksia pelaajistossa ja oli lähes selvää, että talven harjoitusottelut tulevat menemään suurimmaksi osaksi oikeita koostumuksia etsiessä. Oikeaa sapluunaa ei kauden avaukseen mennessä ollut vielä ihan löytynyt varsinkaan ulkopeliin eikä osittain myös sisäpeliinkään. Kilpa-Veljien…
YKV:n pesäpallojaosto järjestää jälleen iltabileet Joutopäivillä 6.-7.7-2018 yhteistyössä Ravintola Taron kanssa. Perjantai-iltana nautitaan paikallisesta soitosta, kun Ville Karhun rytmittämä Beatpanimo nousee lavalle yhdessä kauhavalaislähtöisen Tapani Kankaan kanssa. Perjantaina kisaillaan myös perinteisesti Joutopäivien karaokekunkku- ja -kuningatar titteleistä. Lauantaina vuorossa on laihialainen Arvolisäveljet Bändi ja illan kruunaa kaikkien aikojen mäkikotkan, Matti Nykäsen show! Tapani Kangas feat. Beatpanimo…
Kauren Avausturnaus 19.5.2018 [columns] [span6] Lohko A SMJ Red, Lujapesis, YKV Lohko B SMJ Black, KoU, Liekki Klo 10.00 Kenttä 1 SMJ Red-Lujapesis Kenttä 2 SMJ Black-KoU Klo 11.00 Kenttä 1 YKV-SMJ Red Kenttä 2 Liekki-SMJ Black Klo 12.00 Kenttä 1 Lujapesis-YKV Kenttä 2 KoU-Liekki Ruokailua ja kisailua Klo 13.30 Kenttä 1 A1-B2 Kenttä 2…
Yksi kaikkien aikojen YKV-ikoneista, Risto Sarvikas, on päättänyt lopettaa hienon uransa ja iskeä räpylän naulaan. ”Rike” on comebackeja tehnyt aiemminkin, mutta tällä kertaa päätös on todennäköisesti lopullinen. – Aika ja motivaatio eivät yksinkertaisesti enää riitä pelaamiseen asti. Onhan tuota yli 30 vuotta pesiksen ehdoilla menty, niin eiköhän sitä voi jotain muutakin tekemistä keksiä kesäksi. Toimin…
Vaasan Maila – YKV 2-0 (5-1, 3-1). Kilpa-Veljet pelasi kauden toisen halliottelunsa, jossa se kohtasi Vaasan Mailan. Ottelu alkoi hieman kummallisesti, kun YKV:n takakentällä oli suuria vaikeuksia nähdä palloa, koska hallin valot eivät olleet niin sanotusti täysillä. Tästä seurauksena vastustaja löi kolme juoksua takakentän läpilyönneillä taululle. Kilpa-Veljien sisävuorolle halli saatiin onneksi kirkastettua, mutta ylistarolaisten sisäpeli…