Hevisaurus Kirmauksessa, Rehupiikles Tarossa – Joutopäivien viikonloppukattaus on monipuolinen

Hevisaurus esiintyy Kirmauksessa lauantaina 6.7.

Ylistaron Joutopäiviä vietetään jälleen heinäkuun ensimmäisellä viikolla Ylistarossa. Tällä kertaa pesisjaoston järjestämää viikonloppuohjelmaa on sekä Kirmauksessa että Ravintola Tarossa.

Ylistaron Joutopäivien perinteiset iltabileet järjestetään 5.-6.7. Ravintola Tarossa nähdään perjantaina 5.7 Leevi and the leavings tribuutti. Tribuuttikokoonpano esittää legendaarisen Gösta Sundqvistin parhaita teoksia vuosien varrelta.

Lauantaina 6.7 on luvassa ohjelmaa nuoremmalle polville, kun lasten heviyhtye Hevisaurus valtaa Kirmauksen. Koko perheen musiikkikokoonpano esiintyy kello 16.00, ja tapahtumaan on myynnissä ennakkolippuja verkossa.

Rehupiikles esiintyy Tarossa lauantaina 6.7.

Lauantai-iltana Tarossa on jälleen tarjolla karkeloita aikuisille: ravintolan terassin lavalla esiintyy tuolloin paikallishuumoria musiikkiinsa ripotellut Rehupiikles. Isännät ovat yrittäneet markkinoida sanoituksissaan muun muassa metroa Ylistaroon, mutta ajatukselle ei ole valtarakenteissa vielä lämmetty…ehkä joskus. Samana iltana nähdään vielä rock covereita soittava Beatmore.

Lisätietoja ja liput: www.joutopaivat.fi

Tervetuloa viihtymään heinäkuisena viikonloppuna Ylistaroon!