Kilpa-Veljien kausi 2019 oli menestys – Pesäpalloilijat kiittävät pelit mahdollistaneita!

YK-V:n pesisjuniorit voittivat D-junnujen aluesarjan hopeaa!

Ylistaron Kilpa-Veljien pesäpallojoukkueet ovat päättäneet kautensa ja Taro-areena hiljenee sarjapelien osalta talviunille. On aika katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä mennyt kausi piti sisällään.

Kokonaisuutena keltamustien kaudet menivät erinomaisesti. Ainoastaan miesten kausi kulki selkeästi mollivoittoisesti, kun kolmaskaan perättäinen Suomensarja-kausi ei vienyt miesten joukkuetta pudotuspeleihin.

Joukkue uusiutui paljon viime kaudesta ja saimme koviakin vahvistuksia ulkopuolelta, mutta loukkaantumishuolet sotkivat tekemistä läpi kauden. Oikein missään vaiheessa kautta miesten peli ei löytänyt oikeita uomiaan.

Sisä- ja ulkopeli näyttivät kumpikin ajoittain hyvältä, mutta kokonaisuus ei missään vaiheessa ollut täysin ehjä. Täyttä kahdeksaa vuoroparia hyvää ja ehjää peliä keltamustien miehet eivät missään vaiheessa kautta onnistuneet pelaamana.

”Ulkopeli oli paikoin heikkoa, vaikka olimmekin sen suhteen sarjan keskikastia” – Arto Ruuhinen

Erityisesti ulkopeliä joukkueen kapteeni Arto Ruuhinen ruoti noin viikko kauden jälkeen.

– Vastustajat löivät paljon läpi etenkin alkukaudesta. En tiedä, oliko se sijoittumisesta vai halusta kiinni, etteivät pallot jääneet räpylään. Ulkopeli oli paikoin heikkoa, vaikka olimmekin sen suhteen sarjan keskikastia, Ruuhinen harmitteli.

Vaikka tuloksien valossa suorittaminen oli heikkoa ja pudotuspelitavoitteesta jäätiin merkittävästi, säilyi sarjapaikka tulevalle kaudelle selkeästi. Tarkemmin asioista palaveerataan myöhemmin, mutta selkeä tavoite on jatkaa miesten joukkueen rakentamista Suomensarja silmällä pitäen.

Ensi kauden joukkue voi olla jälleen hyvin erilainen kuin tämän kauden joukkue, mutta sarjataso pysynee samana. Lisätietoja asiasta annetaan, kun päätöksiä on tehty.

Vaikka miesten kausi ei mennyt suunnitelmien mukaan, päästiin välillä myös tuulettamaan.

Naiset lunastivat kauan odotetun sarjanousun

Naiset pelasivat Maakuntasarjassa mainion kauden. Vaikka kaudessa oli ylä- ja alamäkiä, riitti sarjan keskivaiheilla monen ottelun mittaiseksi venynyt voittoputki varmistamaan runkosarjan toisen sijan. Joukkueen ykköslukkarina toiminut Jemina Vähäkoski oli tyytyväinen naisten suorittamiseen kauden aikana.

– Meillä on ollut jälleen kerran todella hieno kausi: kehitystä ja kasvua on tapahtunut yksilöinä ja joukkueena. Olemme pystyneet tasaisempaan peliin alusta loppuun saakka ja mielestäni paremmin, mitä aiempina kausina, Vähäkoksi myhäilee ja jatkaa:

– Saimme tälle kaudelle muutaman uuden pelaajankin, jotka toivat mielestäni paljon hyvää tekemistä joukkueeseen. Joka kausi olemme tavoitteet asettaneet ja ne pystyneet toteuttamaan. Niin myös tänä vuonna.

Lopulta sarja päättyi Maakuntasarjan mestaruuteen finaalisarjan värikkäiden vaiheiden jälkeen. Ylihärmä voitti supervuorossa ainoan pelatun finaalipelin, mutta pelaajisto ei täyttänyt säännöstön vaatimuksia, ja näin ollen keltamustat korjasivat Maakuntasarjan voiton.

”Meillä on ollut jälleen kerran todella hieno kausi: kehitystä ja kasvua on tapahtunut yksilöinä ja joukkueena” – Jemina Vähäkoski

Joukkueen kapteenina tällä kaudella toiminut Enni Ritari on iloinen mestaruudesta.

– Neljän vuoden työ palkittiin tämän nousun myötä. On ollut hienoa pelata joukkueen mukana tämän ajan ja nousta tulevaksi kaudeksi Suomensarjaan. Kehityskaari koko joukkueella on ollut todella huima, Ritari Ylistää.

Finaalisarja aloitettiin Ylihärmää vastaan. Tästä kolmostilanteesta Maria Keltto toi ylistarolaisille 4-0-johtojuoksun ainoaksi jääneessä finaalissa.

Suomensarjassa kustannukset nousevat suhteessa Maakuntasarjaan ja tukijoita tarvitaan enemmän. Pesäpallojaoston puheenjohtaja Jukka Polvi-Lohikoski kuitenkin uskoo, että myös naisten Suomensarjan pyörittäminen Ylistarossa onnistuu miesten ohella.

– Tavoite on pelata Suomensarjaa sekä miehissä että naisissa. Ei Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla montaa paikkaa ole, missä kummassakin Suomensarjaa pelataan, Polvi-Lohikoski muistuttaa.

Kilpa- Veljien tavoitteena on pitää joukkueen runko kasassa, mutta kokonaisuudessaan tämä tuskin onnistuu. Mukana kuitenkin halutaan pitää niin sanotusti ”omia pelaajia”, mikäli Suomensarjaa Ylistarossa lähdetään pelaamaan. Yhteistyömahdollisuuksia etsittäneen lähiseuroista.

”Todennäköisesti tulen opiskeluilta kesäksi lakeuksille, joten uskon, että pelaan ensi kaudellakin” – Enni Ritari

Esimerkiksi entisellä kapteenilla Vähäkoskella että tämän kauden kapteenilla Ritarilla on kuitenkin jatkohaluja myös sarjaporrasta ylempänä.

– Vielä on jatkosta vaikea sanoa, kun päivä kerallaan elän, mutta paremmin voisin kuvitella itseni kentälle kuin sen ulkopuolelle. Sen verran pitkä tauko pelikentille oli, ennen kuin Maakuntasarjaan lähdettiin mukaan, että tiedän, ettei nälkää ja janoa kentälle sammuta muu kuin pelaaminen, Vähäkoski linjaa.

– Todennäköisesti tulen opiskeluilta kesäksi lakeuksille, joten uskon, että pelaan ensi kaudellakin, Ritari uskoo.

Ensi vuonna Taro-areenalla pelataan naisten Suomensarjaa.

D-juniorien aluehopea kruunasi kauden

Keltamustien junioreissa kasvoi jälleen pesäpallotulevaisuutta noin 40 juniorin verran. Vanhimman ikäryhmän D-pojat eivät vielä viime vuonna selvinneet aluesarjan alkulohkosta ylempään jatkosarjaan. Viime vuoden syyskuussa ylistarolaiset päättivät kautensa alemman jatkosarjan toiselle sijalle.

Kehityskaari vuosi tästä eteenpäin on ollut iso. Alkulohkonsa Kilpa-Veljet voitti alkukesästä puhtaalla pelillä häviämättä jaksoakaan, ja tätä seuranneessa ylemmässä jatkosarjassa keltamustat taistelivat itsensä toiseksi. Kakkossija oikeutti alueen kultamitalikamppailuun, jossa vastassa oli Ylihärmän Pesis-Junkkarit.

”Kaikki olemme olleet pelin jälkeen hyvällä fiiliksellä, kuten kuuluukin. Hopea on todella kova juttu” – Janne Ritari

Syyskuun ensimmäisenä perjantaina D-juniorit ottivat aluesarjan hopeamitalit, kun tasaisen kamppailun jälkeen Kilpa-Veljet taipui jaksoin 1-0 (2-2, 2-0) Pesis-Junkkareille Ylihärmän Kiistolassa. Hopeaakin kuitenkin juhlittiin asianmukaisella tavalla.

– Olimme tosi hyvällä ilmeellä liikenteessä. Ehkä vähän oli jännitystä ilmassa, mutta läpikauden pelimme on ollut vapautunutta, ja kyllä se näkyi myös tässä finaalipelissä. Ulkona olimme aivan jäätävän hyvin, mutta niin oli kaverikin. Tilannetta saimme hyvin, mutta emme onnistuneet saamaan ukkoa kämpille. Heillä oli kaksi jäätäväkätistä kopparia tuolla takakentällä, eikä edestäkään tullut pinnoja. Se on suurin syy, miksi Ylihärmä juhli kultaa, D-juniorien pelinjohtaja Janne Ritari kertasi finaalipeliä.

D-junnut juhlivat useasti kauden aikana.

– Ei tähän sen enempää jäänyt jossiteltavaa. Kaikki olemme olleet pelin jälkeen hyvällä fiiliksellä, kuten kuuluukin. Hopea on todella kova juttu, hän jatkaa.

Jo keväällä ensimmäisissä peleissä alkoi näkymään, millainen potentiaali D-juniorijoukkueessa on. Vielä kauden edetessäkin pelaajat ottivat isoja kehitysaskelia eteenpäin.

– Jaoimme roolit hyvin selkeästi: kuka harjoittelee mitäkin, ja teimme siihen selvät sävelet. Sovittuja asioita toteutimme todella hyvin ja vielä kesken kaudenkin löysimme asioita, joilla pystyimme viemään hommaa eteenpäin: pelaajista löytyi uusia ominaisuuksia ja tasoa nostimme koko ajan, Ritari myhäilee.

Janne Ritari johti aluehopeajoukkueen peliä.

Kiitos kaikille tukijoille!

Kauden aikana keltamustien pesäpalloilijoiden mukana on ollut iso määrä tukijoita ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat tehneet tästä pesäpallokesästä Ylistarossa mahdollisen. Kilpa-Veljien edustusjoukkueet ja juniorit kiittävät kaikkia tuestanne kesällä 2019! Te teette pesiskylästä mahdollisen!

Taro-areena hiljenee nyt talvikuukausien ajaksi. Tulevan kauden kuvioita suunnitellaan lähiviikkojen aikana ja tiedottelemme ensi kauteen liittyvistä asioista aina, kun tiedotettavaa ilmenee.

Kiitos myös pelaajille, talkoolaisille, pelinjohtajille ja muille taustahenkilöille kesästä 2019!

Ensi vuonna palaillaan.

Ylistaron Kilpa-Veljet, pesis