Testeissä hyviä tuloksia – ”Tasonnostoa tuli kautta linjan”

Miika Paasimäki onnistui jokaisessa testikategoriassa erinomaisesti.

Kilpa-Veljien kauden toiset testit tehtiin maaliskuun alussa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että talvikauden treeneissä vuodatetut hikipisarat ovat tuottaneet tulosta.

Testeissä käytiin läpi nopeuskestävyys, 30 metrin juoksu ja kuntopallot. Joukkueen priimukseksi nousi Miika Paasimäki, joka ylsi kärkituloksiin jokaisessa kategoriassa. Vaikka papukaijamerkki laitettiinkin Paasarin reissuvihkoon, onnistumisia nähtiin laajemmaltikin.

Joulukuun alun edellisistä testeistä tulokset menivät kauttaaltaan eteenpäin.

– Koko joukkueena tasonnostoa tuli kautta linjan. Kapteeni Arto Ruuhinenkin paransi viime vuoden juoksuaikaansa kymmenyksellä. Vanhakin vielä parantaa, ei se siitä ole kiinni, kakkospelinjohtaja Marko Honkaniemi myhäilee.

Myös muutaman kauden pesiksestä taukoa ennen Ylistaroon saapumista pitänyt Ossi Maunula ansaitsee erityismaininnan. Mies täräytti elämänsä parhaat testitulokset.

– Hän on kumminkin pelannut kovissa sarjoissa aiemminkin ja teki meillä nyt parhaat tulokset. Voisi sanoa, että Ylistarossa tehdään edelleen pelimiehiä, pelinjohtaja Jukka Polvi-Lohikoski sivaltaa.

Tällä hetkellä näyttäisi, että kesällä kentälle on lyötävissä vähintään neljät alle nelosen jalat, joten etenijäosastolla kaljaasin keula osoittaa tismalleen oikeaan suuntaan. Kokonaisuutta Polvi-Lohikoski katsoi tyytyväisenä.

– Olen tyytyväinen kokonaissaldoon, oli todella hyviä suorituksia tällä kertaa. Kaikki tuntuivat olevan hyvällä sykkeellä ja jalalla liikkeellä. Olemme oikealla tiellä koko ajan, pelinjohtaja linjaa.

Kummassakin testissä kuntopalloa pisimmälle heitti Paasimäki. Nopeimman ajan 30 metrille juoksi Joonas Marttila. Nopeuskestävyydessä nähtiin kauttaaltaan hyviä onnistumisia.