Keijo Saarenmaa liittyy keltamustiin: ”Pystymme parantamaan viime kauden tulosta”

Kilpa-Veljien kokoonpano vahvistuu jälleen kovalla nimellä, kun viime kaudella Vaasan Mailaa edustanut konkaripelaaja Keijo Saarenmaa liittyy keltamustien vahvuuteen.

Alajärven Ankkureiden kasvatti Keijo Saarenmaa, 35, on edustanut paikallisia seuroja kohta kaksi vuosikymmentä. Saarenmaa aloitti miesten pelinsä Kuortaneen Kunnossa 2000-luvun ensimmäisinä vuosina ja ura jatkui Ykköspesiksessä Alajärven Ankkureiden, Vaasan Mailan ja Seinäjoen Maila-Jussien riveissä.

Saarenmaa on juhlinut uransa aikana kolmesti Suomensarjan voittoa. Vuonna 2008 Vaasan Mailan tiputtua Ykköspesiksestä Suomensarjaan, oli Saarenmaa nostamassa vaasalaisia takaisin heti seuraavalla kaudella. Mestaruus irtosi myös kaudella 2012 vaasalaisten riveissä ja vuonna 2016, kun Saarenmaa oli nostamassa Vähänkyrön Viestiä Ykköspesikseen.

Urallaan kolme Superpesis-ottelua (Nurmon Jymyssä yksi vuonna 2012 ja Alajärven Ankkureissa kaksi vuonna 2004) pelannut Saarenmaa pukee ensimmäistä kertaa Kilpa-Veljien pelipaidan ylleen. Aiemmassa historiassaan Saarenmaa on nähty 2000-luvun puolivälin jälkeen Kilpa-Veljien harjoitusringissä ja myös yhdessä hallipelissä, mutta virallisessa pelissä mies ei ole keltamustia aiemmin edustanut.

Ylistarolaisten pelinjohtaja Jukka Polvi-Lohikoski on tyytyväinen saadessaan joukkueeseen yhdet ”jalat” lisää. Viime kaudella Saarenmaa edusti Vaasan Mailaa Suomensarjassa ja oli sarjan etenijätilaston yhdeksäs (32 tuotua).

– Voi puhtaasti sanoa, että Keijo on sarjan parhaita etenijöitä. Hän on ehkä kovin hankintamme tulevalle kaudelle. Hän nostaa meidät vahvalla kopparipelillä sarjan eliittiin, Polvi-Lohikoski myhäilee.

Viime kaudella Vaasan Maila eikä Kilpa-Veljet selvinnyt pudotuspeleihin. Kesästä 2018 muodostui pettymys.

– Viime kausi Vaasassa oli aika iso pettymys monella tavalla. Joukkueena pelasimme huonosti ja omalla kohdallani merkitsee vielä enemmän se, ettei porukassa oleminen ollut aina hauskaa, Saarenmaa kertoo ja jatkaa:

– Sen mitä olen kuullut, niin Ylistarossa viime kaudella porukka yritti ja treenasi kunnolla yhdessä. Vaikka lopputulos ei ollut varmasti se mitä haettiin, uskoisin, että pystymme parantamaan viime kauden tulosta. Joukkue näyttäisi vahvistuneen.

Saarenmaa odottaa tulevalta kaudelta ennen muuta hyvää asennetta koko joukkueelta.

– Odotan, että pelimiehet tulevat peleihin ja treeneihin yrittämään tosissaan. Mielestäni paikalle tullaan, koska pesis on hauskaa, eikä sen takia, että olisi pakko olla mukana, kun niin on luvannut. Henkilökohtaisesti tavoitteeni on, että talven treenien jälkeen pelaaminen tuntuisi niin helpolta kuin se tässä iässä voi tuntua, Saarenmaa tiivistää.