YKV ja Jymy jatkavat yhteistyötä (17.12.2009)
YKV ja Nurmon Jymy jatkavat hyvin sujunutta yhteistyötään tulevallakin kaudella. Farmisopimuksen lisäksi seurat tekevät laajempaakin yhteistyötä mm. varainhankinnassa ja ottelujärjestelyissä.
Pesäpallojaoston tuore puheenjohtaja Jukka Polvi-Lohikoski selventää, että keskusteluita on käyty alustavasti yhteistyön lisäämisestä, koska isona seurana Jymyllä on rahkeita auttaa pienoisesta tekijäpulasta kärsivää YKV:tä.
- Tarkoitus olisi istua seurojen edustajien kanssa yhteisen pöydän ääreen tammikuun alkupuolella ja suunnitella kuinka kesä viedään läpi. Hyvinkin todennäköistä on, että YKV tulee pelaamaan otteluita Nurmon kentällä, mutta kuinka monta niin se on vielä epäselvää. Lisäksi ideoidaan varainhankintaa yhdessä, niin että molemmat seurat saisivat parhaan hyödyn irti Seinäjoen yrityselämästä. Myös pelaajarinkiä katsotaan tarkemmin siinä tammikuun aikana ja ynnäillään millä vahvuudella silloin mennään, kunhan saadaan omatkin sopimukset tehtyä valmiiksi, selventää Polokka.
