Kilpa-Veljien pudotuspelipaikka lipesi viimeisellä kierroksella – Kannuksen reissulta kotimatkalle pisteittä

Kannukseen viimeiseen runkosarjaotteluun lähdettäessä pelin henki oli selvä. Voittamalla, olisi pudotuspelipaikka varma – häviämällä, tarvitsisi YKV apuja Vetelin suunnalta. Voitto mielessä Kilpa-Veljet lähtikin otteluun, mutta voitonnälkä ei joukkueen esityksessä tässäkään ottelussa näkynyt. Peli oli nihkeää sisällä, ja ulkokentällä pallot pomppivat harvinaisen paljon. Ensimmäinen jakso päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 3-2.

– Oltiin aika luokattomia ensimmäisellä jaksolla. Ei saatu tarpeeksi perättäisiä onnistumisia ja tehtiin paljon helppoja virheitä niin sisällä kuin ulkona, kertoo Jukka Polvi-Lohikoski.

Toiselle jaksolle Kilpa-Veljet herätteli joukkuetta tehden muutamia muutoksia lyöntijärjestykseen ja ulkopeliin. YKV johtikin ottelua kolmannen tasoittavalle asti, vaikka peli ei vieläkään kunnolla käyntiin lähtenyt. Kolmannen tasoittavalla vierasjoukkue iski 3-3 tasoituksen, ja neljännen aloittavalla ei ylistarolaiset onnistuneet tarvittavaa juoksua lyömään, joten loppupeli oli enää ”pakkopullaa”. Kannus2 teki tilanteen ja onnistui lyömään pallon kolmosjatkeelta läpi, ja tätä palloa ei kukaan enää jaksanut hakea, joten kenttä rullasi. Toinen jakso päättyi Kannukselle lukemin 7-3.

– Toisella jaksolla oli ajoittain pieniä heräämisen merkkejä, mutta se ei tänään riittänyt. Ihmeellistä, että kaikki tiesi pelin tärkeyden, mutta se ei näkynyt otteissa millään tavalla. Meidän loppukausi oli aika heikko, ja se täytyy analysoida, että miksi näin kävi, mietiskelee Janne Ritari.

Koskenkorva yllätti Vetelin vieraskentällä voittaen ottelunsa supervuorossa, ja se tarkoitti sitä, että YKV ei selviytynyt pudotuspeleihin. Kilpa-Veljet jäi sarjataulukossa tasapisteisiin ”Kossun” kanssa, mutta Koskenkorvalla oli enemmän voittoja kuin YKV:llä, ja tästä syystä jatkopaikka jäi ylistarolaisilla haaveeksi.

Tilastot

Palkitut:

I Matti Kukkola
II Antti-Jussi Keskikangas

Nettinikkari.fi tähdistö

*** Matti Kukkola
** Antti-Jussi Keskikangas
* Risto Sarvikas